Villisiasta kesysiaksi

Suurin ero kesy- ja villisian välillä on ulkonäkö. Synnynnäinen käyttäytyminen on molemmilla edelleen hyvin samankaltaista.Kesytettyjen villisikojen pitäminen kotieläiminä alkoi noin 9 000 vuotta sitten. Villisika ja kesysika ovat kuitenkin edelleen niin läheistä sukua toisilleen, että nykyisen tiedon valossa niiden katsotaan kuuluvan samaan eläinlajiin.

Kuva: Heli Castrén

Suurimmat muutokset kesyn historian aikana ovat tapahtuneet ulkonäössä. Nykyinen kesysika on kookkaampi, pitkänomaisempi ja huomattavasti vähemmän karvainen kuin villi esi-isänsä, ja alkuperäisen tumman värin rinnalle on ilmestynyt vaaleita ja kirjavia. Suurin osa ulkonäön muutoksista on luultavasti tapahtunut vasta suhteellisen hiljattain sian historiassa. Esimerkiksi Itä-Suomessa oli vielä 1900-luvun alussa pirtasioiksi kutsuttuja maatiaissikoja, jotka ulkonaisesti muistuttivat paljon enemmän villisikaa kuin meille nykyisin tuttua kesysikaa.[2]

Kesysikojen ja villisikojen käyttäytymisen tutkimus on osoittanut, että se, mitä kesysian aivoissa liikkuu, on yhä hyvin samankaltaista kuin sen luonnonvaraisilla esi-isillä. Sama pätee muihinkin tuotantoeläinlajeihin, kuten nautaan ja kanaan. Niihin harvoihin muutoksiin, joita tuotantoeläinten synnynnäisessä käyttäytymisessä on vuosituhansien aikana tapahtunut, sisältyy muun muassa pakoetäisyyden lyheneminen: eläin ei pakene ihmistä yhtä herkästi kuin luonnonvarainen, vaikka jokaista yksilöä ei olisikaan poikasvaiheessa erikseen kesytetty. Sen sijaan se, millaista ympäristöä ne tarvitsevat viihtyäkseen, on säilynyt oleellisesti muuttumattomana. Kaikilla tuotantoeläimillä on edelleen jäljellä jokseenkin sellaisinaan luonnonvaraisten kantamuotojensa käyttäytymistarpeet. Toisin sanoen ne kokevat sisäsyntyistä pakkoa päästä toteuttamaan tiettyjä, niiden lajille ominaisia käyttäytymismuotoja, kuten sian tapauksessa muun muassa maaperän tutkimista ja tonkimista. Tarve on synnynnäinen ja periytyvä, ja eläimet kokevat sitä riippumatta siitä, onko niillä pitopaikassaan mahdollisuutta sen toteuttamiseen vai ei. Jos mahdollisuutta ei ole, eläin kokee stressiä.[3]

Lähteet:

1: Anna Valros: ”Sika. Sosiaalinen käyttäytyminen”. Teoksessa Anna Valros, Hanne Teräväinen ja Jukka Helin (toim.): Hyvinvoiva tuotantoeläin. ProAgria Maaseutukeskusten Liitto , Otava Kirjapaino, Keuruu 2005.

2: Hämeen ammattikorkeakoulu: Maatiaiseläimet. Maatiaissika. https://sites.google.com/site/maatiaiselaeimet, luettu 12.9.2010.

3: Jensen, P. et al: The welfare of intensively kept pigs. Report of the Scientific Veterinary Committee. Scientific Veterinary Committee of the European Commission, Animal Welfare Section, 1997. 190 s.

Kuva: Heli Castrén