Tekemisen puute
Jotta sika voisi toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, kuten ympäristön tutkimista ja kärsällä tonkimista, se tarvitsee tilaa ja jotain tongittavaa. Lihasiat ja emostaan vieroitetut porsaat pidetään tavallisimmin ryhminä karsinoissa, joiden pituus ja leveys ovat joitakin metrejä. Sialle luonteenomainen erilaisten ympäristöjen välillä liikkuminen on niissä luonnollisestikin mahdotonta, mutta kenties suurempi ongelma on se, että pinnat koostuvat suurimmaksi osaksi betonista. Sikojen sisäsyntyinen tarve maan tonkimiseen jää näissä oloissa toteutumatta.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tulkintaohjeet nykyisestä lainsäädännöstä edellyttävät, että karsinassa on jatkuvasti joko vähintään pieni määrä kuiviketta taikka jotakin tavaraa, kuten ketjuja. Lisäksi edellytetään, että jos kuiviketta ei ole jatkuvasti, sioille annetaan vähintään kahdesti päivässä olkea, sanomalehtiä tai vastaavaa.[1]
Tämä on hyvä askel eteenpäin, ja tehostetulla tiedottamisella sikayrittäjien suuntaan on mahdollista päästä siihen, että se toteutuisi nykyistä yleisemmin. Toistaiseksi suurimmat puutteet sen toteutumisessa ovat olleet häkissä pidetyillä emakoilla sekä imeväisikäisillä porsailla. Säädöksen tulkintaa on lisäksi suotavaa jatkossa kehittää edelleen, koska tämänhetkisen tulkinnan noudattaminenkin johtaa usein tilanteisiin, joissa virikkeitä ei riitä karsinan kaikille yksilöille. Jos esimerkiksi puolisen tusinaa yli viisikymmenkiloista sikaa saa päivässä muutaman kourallisen purua tai yhden sanomalehden, ja niillä on sen lisäksi ollut karsinassaan sama muovikanisteri tai metalliketju useita viikkoja, se on ilman muuta parempi kuin ei mitään, mutta suurimman osan vuorokauden tunneista siat joutuvat edelleenkin tulemaan jotenkin toimeen tyydyttämättömän toiminnantarpeensa kanssa.
Näkyvin seuraus virikkeiden liian pienestä määrästä on hännänpurenta. Ilmiön taustalla on useita syitä, joista yhtenä merkittävänä syynä pidetään pureskelun tarpeen kanavoitumista siihen kohteeseen, joka on tarjolla. Vakavimmassa muodossa purennan kohteeksi joutuvien sikojen hännät syödään kokonaan pois, mikä aiheuttaa huomattavaa kipua ja stressiä sekä osassa tapauksista yleistulehduksen elimistössä. Hännänpurenta on myös taloudellinen rasite, koska se aiheuttaa lääkekuluja ja lisätyötä, vakavissa tapauksissa myös sikojen painonnousun heikkenemistä ja ruhojen hylkäämisiä teurastamolla.[2] Stressihormoni kortisolin eritysaktiivisuuden muutokset osoittavat, että hännänpurennan kohteeksi joutuneet siat kokevat akuutin kivun lisäksi kroonista stressiä.[3]
Parasta sikojen kannalta olisi, että ainakin osa lattiasta olisi peitetty kuivikekerroksella, kuten oljilla. Sen lisäksi, että kuivikekerros antaa mahdollisuuden tonkimiseen ja pureskeluun, se tarjoaa myös pehmeämmän makuualustan kuin betoni. Siat suosivat pehmeää makuualustaa, jos ne saavat valita, ja viileällä säällä se toimii myös eristeenä kylmästä lattiasta.[4]
Kuva: Laura Uotila
Lähteet:
1: Saparo, uutiskirje eläinlääkäreille. Huhtikuu 2010. http://news.evira.fi/newsletter.php?id=41&uutinen=358
2: Heinonen, M., Orro, T., Kokkonen, T., Munsterhjelm, C., Peltoniemi, O. & Valros, A. 2010. Tail biting induces a strong acute phase response and tail-end inflammation in finishing pigs. –– The Veterinary Journal 184: 303–307.
3: Olli Peltoniemi, Anna Valros, Mari Heinonen, Camilla Munsterhjelm, Outi Hälli ja Claudio Olivieiro: Sian hyvinvointi ja tuotanto, HYTU -projekti 2004–2007. Yhteenveto. Helsingin yliopisto, kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitos 2008.
4: Jensen, P. et al: The welfare of intensively kept pigs. Report of the Scientific Veterinary Committee. Scientific Veterinary Committee of the European Commission, Animal Welfare Section, 1997. 190 s.
